Skip to content

Toimintakertomukset

KUUSAMON RESERVILÄISET RY 2023

Vapaaehtoista työtä isänmaan hyväksi

Vuodesta 1958 työtä isänmaan hyväksi tehneen Kuusamon Reserviläisten toiminta on avointa kaikille vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta ja järjestötyöstä kiinnostuneille.

– Ohjaamme ja tuemme jäsentemme toimintaa reserviläisinä ja tarjoamme mahdollisuuden osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.

Reserviläisten toiminta on kokouksia, opiskelu-, esitelmä- ja juhlatilaisuuksia, urheiluammuntaa, kuntoilua, kilpailuja ja retkeilyä sekä tietysti maanpuolustuskoulutusta ja muuta maanpuolustusta vahvistavaa tekemistä.

Jotokset ja
veteraanityö
ovat tärkeitä

Reserviläistoimintaan Kuusamossa on alusta asti kuulunut myös hengellinen toiminta.

Kenties kaikkein perinteisintä toimintaamme ovat kevät- ja syysjotokset. Jotoksilla muun muassa ammutaan, pilkitään, arvioidaan, pelataan katkoa ja pohditaan porukalla maanpuolustukseen liittyviä kysymyksiä.

Myös veteraanityö on tänä päivänä toiminnan keskiössä. Reserviläiset ovat mukana Tammenlehvä Kuusamo toiminnassa ja osallistuvat sankarihaudalla tapahtuviin lippuvartioihin ja vuorollaan myös seppeleenlaskuihin.

Sotiemme veteraanien auttaminen on yksi halutuistamme ja tärkeimmistä tehtävistämme. Myös maanpuolustuskoulutukseen osallistuminen on oleellinen osa toimintaa. Teemme paljon ja tiivistä yhteistyötä paikkakuntamme ja alueemme muitten maanpuolustusjärjestöjen sekä rajavartiolaitoksen kanssa.

Toiminta  2023

-Sääntöjenmääräämät kevät- ja syyskokous sekä hallituksen kokoukset

-Veteraanihautajaiset  arkunkanto: Jarmo Käkelä, Kari Käkelä ja Veikko Kallunki

-Veteraanihautajaisiin jäsenistämme osallistunut seppeleenlaskijoina: Jarmo Käkelä, Hemmo Pesonen, Kari Käkelä, Janne Korva, Veikko Kallunki ja Timo Pirttijärvi

-Lippuvartiot / seppeleenlasku ja jouluaaton kunniavartio sankaripatsaalla

– Perinteiset kevät- ja syysjotos

– Valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati Oulu

-Seminaari Suomusssalmi

-Varainhankintaa

-Reserviläisliiton valtakunnallinen liittokokous Oulu

-Maanpuolustusaiheinen retki Kuhmo-Suomussalmi

-Edustustehtäviä Pohjois-Pohjanmaa

-Sotiemme Veteraanien lipaskeräys

-Tammenlehvä Kuusamo / Pohjois-Pohjamaa

-MPK toiminta

 

Huomionosoitukset:

Reserviläispiirien kultainen ansiomerkki Janne Korva, Tenho Palosaari ja Veijo Määttä

 

31.12.2023 jäsenmäärää 88 jäsentä

 

 

TOIMINTAKERTOMUS KUUSAMON RESERVILÄISET RY                                                                   2022

 

Tammikuu; Toiminta alkoi veteraanihautajaisilla pe. 14.1 johon osallistui Janne Korva ja Jarmo Käkelä sekä 15.1 Jarmo ja Kari Käkelä. 18.1 puheenjohtaja osallistui juhlatoimikunnankokoukseen. 29.1 veteraanihautajaiset osallistui Jarmo Käkelä.

 

Helmikuu: Reserviläisliiton verkkosivukoulutus yhdistyksille teams:llä. 12.2 Varainhankintaa arkunkanto Jarmo ja Kari Käkelä. 14.2 reserviläispiirin järjestäytymiskokous Oulu. 24.2 Kuusamon Reserviläiset ry:n kevätkokous. 28.2 Kuusamon Veteraanityötoimikunnankokous.

 

Maaliskuu: 4.3 veteraanihautajaiset Jarmo Käkelä. 12.3 veteraanihautajaiset Timo Pirttijärvi ja Veikko Kallunki. 18.3 veteraanihautajaiset Jarmo Käkelä. 19.3 varainhankinta arkunkanto Jarmo Käkelä. 24.3 Mpk kokous Jarmo Käkelä edustanut reserviläisiä. 29.3 juhlatoimikunnankokous edustajana Jarmo Käkelä.

 

Huhtikuu: 1.4 Veteraanihautajaiset Jarmo Käkelä ja Veikko Kallunki. 4.4 Reserviläisliitto teams varautumiskoulutus. 8.4 Maijalampi turvallisuuskoulutus paikallispuolustus. 11.4 Teams reserviläisliitto aihe Nato. 19.4 jäsenilta uusille jäsenille. 26.4 Kuusamon Tammenlehvä allekirjoitustilaisuus reserviläiset Janne Korva Kuusamon reserviläiset ry, Jarmo Käkelä Kuusamon Sotaveteraanit ry ja Timo Pirttijärvi Kilta Kuusamon paikallisosasto. 27.4 Kansallinen veteraanipäivä, lippuvartio Seppo Kyllönen, Kyösti Tammi, Veikko Kallunki ja Janne Korva. Veteraanipäivän juhla Kuusamo talo. Sotaseminaari keskustelutilaisuus Kuusamo talo Jarmo Käkelä.

 

Toukokuu: Kevätjotos 6–6.5., 15.5 Kaatuneitten muistopäivä lippuvartio Seppo Kyllönen, Kyösti Tammi, Veikko Kallunki ja Jarmo Käkelä. Seppeleenlasku Janne Korva. 16.5 Tammenlehvä Kuusamo kokous Janne Korva, Jarmo Käkelä ja Timo Pirttijärvi. MPK koulutus 72 varautuminen Jarmo Käkelä. 30.5 muistomerkin siivous varainhankinta Jarmo Käkelä.

 

Kesäkuu: 4.6 Puolustusvoimain lippujuhlapäivä. 4.6 Veteraanihautajaiset Jarmo Käkelä, Kari Käkelä ja 4.6 Jarmo Käkelä ja Timo Pirttijärvi.23.6 veteraanihautajaiset Janne Korva ja Timo Pirttijärvi. 5.6 Partissanien muistomerkki tilaisuus Murtovaara Kuusamon Reserviläiset ry edustajana Jarmo Käkelä.

 

 

Heinäkuu: 17.7 Kuusamon Veteraanityötoimikunnan lakkautus kokous Jarmo Käkelä

 

Elokuu: 8.8 hallituksen kokous, 17.8 Kuusamon Veteraanityötoimikunnan lopetus Jarmo Käkelä. 24.8 Erkki Hemmilä 65 vuotta. 25.8 Kuusamon Reserviläiset ry syyskokous.

 

Syykuu: Syysjotos 2-4.9.2022, 16.9 Kilta 60-vuotta edustajana Jarmo Käkelä, 17.9 veteraanihautajaiset Jarmo Käkelä ja Veikko Kallunki, 30.9 varainhankinta S-Rauta Jarmo Käkelä, Hemmo Pesonen, Janne Korva, Aki Murtovaara ja Markku Lämsä.

 

Lokakuu: 22.10 Reserviläispiirin piirihallituksen kokous Oulu. 24.10 Kuusamo Tammenlehvä perinnetyö kokous Jarmo Käkelä, Janne Korva ja Timo Pirttijärvi. 28.10 veteraanihautajaiset jarmo Käkelä ja Timo pirttijärvi. 31.10 Kuusamon reserviläiset ry;n uuden hallituksen järjestäytymiskokous.

 

Marraskuu: 1.11 Mpk kokous Jarmo Käkelä. 12.11 veteraanihautajaiset Jarmo Käkelä ja Veikko Kallunki. 14.11 Oinas Erkki 80-vuotta. 29.11 Kuusamon maanpuolustusnaiset lipunnaulaus edustajana Kuusamon reserviläiset ry Jarmo Käkelä.

 

Joulukuu: 4.12 isänmaalliset laulut. 5.12 itsenäisyyspäivän iltavastaanotto Kuusamo talo. 6.12 itsenäisyyspäivä lippuvartio Seppo Kyllönen, Kyösti Tammi, Veikko Kallunki ja Jarmo Käkelä. Itsenäisyyspäivän juhla Kuusamo talo. 6.12 Reserviläisliiton hopeinen ansiomitali Matti Tuovila. 24.12 jouluaaton kunniavartio Aki Murtovaara, Mika Heikkinen, Marjut Pajari ja Marko Sarajärvi.

 

31.12.2022 jäsenmäärä 97 jäsentä.

 

Hallitus

 

KUUSAMO RESERVILÄISET RY                                              TOIMINTAKERTOMUS 2021

 

Vuosi 2021 jatkui koronan vaikutuksen alaisena, joten toimintaa emme voineet toteuttaa toimintasuunnitelman mukaisesti.

Tammikuu: Jarmo Käkelä alkoi keräämään Kuusamon kaupungille tulevaan historiakeskus Karhuntasuun Kuusamon sota historia 1939-1945. Pj. osallistui myös veteraanihautajaisiin. Varainhankintaa suoritimme hautausapuna mm. arkunkannossa, johon osallistui Jarmo, Keijo, Hemmo, Janne, Antti ja Kari. Kunniajäsenemme Jouni Hemmilä täytti 60-vuotta, Hemmon Pesonen vei yhdistyksemme terveiset ja onnittelut Jounille.

Helmikuu: Pidimme sääntöjen määräämän kevätkokouksen, jossa luovutimme reserviläisliiton myöntämät ansiomitalit seuraaville henkilöille: Kultainen Tenho Palosaari ja Toni Talala. Kultaisen ansiomitalin oli saanut myös Erkki Hemmilä mutta oli estynyt saapumaan paikalle. Hopeisen ansiomitalin sai Jyrki Heikkilä sekä Erkki Oinas, Veijo Määttä, olivat estyneet saapumaan paikalle.

Maaliskuu: Varainhankintaa hautausapuna Jarmo ja Kari. Hemmo Pesonen täytti 60-vuotta pj:ja Jarmo ja Kari Käkelä käyneet henkilökohtaisesti onnittelemassa päivänsankaria. P:ja Jarmo käynyt haastattelemassa veteraaneja historiakeskuksen aineistoon. Veteraanityötoimikunnan kokous myös pj:n ohjelmassa.

Huhtikuu: Pj:ja osallistunut Lotta Svärd 100-vuotis juhlaan Käylän rajaseutukirkossa sekä perinteiseen lippuvartioon ja veteraanipäivän pääjuhlaan Kuusamo talolla.

Toukokuu: Pidimme hallituksen kokouksen. Osallistuimme lippuvartioon ja pääjuhlaan Kaatuneitten omaisten päivänä sekä pääjuhlaan seurakuntatalolla.

Kesäkuu: Jarmo ja Janne kävivät siivoamassa Kiestingin suunalla kaatuneitten saksalaissotilaiden muistomerkin sekä keräämässä roskat Salpalinjalta. Kevät jotoksen pidimme nyt kesäkuussa koronan vuoksi siellä jossain. Jotoksen nimeksi jotoksen pitäjä Markku Lämsä nimesi kuusenkerkkä jotos. Jotoksen voitti Rauno Hemmilä. loppukuusta oli arvokas tilaisuus, kun laskimme havuseppeleen Kolmannen Armeijakunnan muistomerkille Karhuntassun edessä. Tältä muistomerkiltä Kuusamo miehet lähtivät sotaan 80-vuotta sitten.

Heinäkuu: Varainhankintaa hautausapuna Jarmo, Kari, Janne ja Markku.

Elokuu: Kiestingin suunalla kaatuneitten saksalaissotilaiden muistomerkin sekä Salpalinjan siivous tekijöinä Jarmo ja Ville-Pekka Linninen. Kuusamon Pyhän Ristin kirkko täytti 70-vuotta. Arja ja Markku Lämsä airuena Suomen lipulla ja Kuusamon Reserviläiset lippu tietysti lippuvartiossa pj:n toimesta.

Syyskuu: pidimme syysjotoksen siellä jossain ja taas sattui ja tapahtui mistä voitte lukea enemmän meidän netti sivuiltamme ”tuomari pelistä”. Jotoksen voitti Jouni Hemmilä. Jarmo ja Janne osallistuivat kumppanuustalo nuotan avajaisiin niin Kuusamon Sotaveteraanit ry kuin Kuusamon reserviläiset ry:n edustajina.

 

Lokakuu: Kuusamo talolla oli sodan kasvot seminaari, johon pj:ja osallistunut kuuntelijan roolissa. Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiirin kokoukseen pj:ja osallistunut teamisin kautta.

Marraskuu: Pj:lla ohjelmassa juhlatoimikunnan kokous. Tehty uusi S-bonus kannattaja sopimus Koillismaan Osuuskaupan kanssa.

Joulukuu: Itsenäisyyspäivän lippuvartio ja pääjuhla, mainittakoon Sotainvalidien lipulla kunniapuheenjohtaja Kyösti Tammi ja Kuusamon Sotaveteraanien lipulla kunnia jäsenemme Seppo Kyllönen ja pj:ja Jarmo Käkelä Kuusamon Reserviläiset ry:n lipulla. 6.12.2021 puolustusministeri Antti Kaikkonen myönsi Kuusamon Reserviläiset ry:n pj:lle Jarmo Käkelälle Reserviläisliiton ansioristi tunnuksena erityisen ansiokkaasta, pitkäaikaisesta ja työstänne liiton tarkoitusperien edistämiseksi. Reserviläisliitto oli myöntänyt kultaisen ansiomitalin Hemmo Pesoselle ja hopeisen Mika Pesoselle. Jäsenemme Keijo Murtovaara sai ylennyksen korpraaliksi. Perinteinen jouluaaton kunniavartio sankaripatsaalla, johon osallistuvat, Janne Korva, Kari Käkelä, Jarmo Käkelä Veikko Kallunki ja Mika Pesonen.

Jäsenmäärä 31.12.2021  80 jäsentä.

Pj:ja Jarmo Käkelä kiittää kaikkia aktiivisesti toimintaan osallistuneita jäseniämme.

 

KUUSAMON RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2020

Tammikuu 2020 alkoi mukavissa merkeissä, kun Kunniapuheenjohtajamme Kyösti Tammi täytti 80-vuotta. Kyösti juhli pyöreitä vuosia perhepiirissä, puheenjohtajamme Jarmo Käkelä soitteli ja onnitteli ansioitunutta jäsentämme omasta ja Kuusamon reserviläiset ry:n puolesta. Puheenjohtajalla oli myös Veteraanityötoimikunnankokous, jossa toimii myös puheenjohtaja edustaen näin Kuusamon reserviläisiä. Tammikuussa oli Oulussa myös mieleen painuva ansiomitalien luovutus tilaisuus, kun Kunniajäsenemme Viljo Määttä sai Reserviläisliiton myöntämän Ansioristin. Reserviläisliiton Ansiomitalin saivat myös Oulussa, Kultaisen Markku Lämsä sekä Hopeisen Keijo Murtovaara parhaimmat onnittelut ansioristin ja ansiomitalien saajille. Varainhankintaa oli myös tammikuussa, kun pudotimme lunta rivitalonkatolta, mukana talkoissa olivat Markku Lämsä, Janne Korva, Mika Pesonen, Kari Käkelä, Seppo Kyllönen, Keijo Murtovaara, Heikki Aittakumpu ja Jarmo Käkelä.

Helmikuussa pidimme Hallituksen- sekä Kevätkokouksen Kitkantori 32 alakerrassa. Pj:lla oli taas mieluinen tehtävä, kun sai luovuttaa Rahastonhoitajallemme Janne Korvalle Reserviläisliiton myöntämän Hopeisen ansiomitalin. Onnittelu Jannelle ansiomitalista vielä tätäkin kautta. Kokouksessa oli 14 aktiivi jäsentämme paikalla. Puheenjohtajamme Käkelä osallistui myös Kuusamon Sotaveteraanit ry:n vuosikokoukseen kokouksen puheenjohtajana ja hänet valittiin Kuusamon Sotaveteraanit ry:n hallitukseen sihteeriksi. Maanpuolustuskokulutuksen kokous oli puheenjohtajamme kalenterissa seuraavana edustustehtävänä.

Maaliskuussa oli muistamisen ja suuren juhlanaikaa, kun Talvisodasta 13.3 päättymisestä tuli kuluneeksi 80-vuotta. Osallistuimme seppeleen laskuun sankaripatsaalla sekä tietysti lippuvartioon, pääjuhlan ollessa Seurakuntatalolla. Maaliskuussa tuli myös vitsaus nimeltä Korona, jonka johdosta Kevätjotoksemmekin piti perua turvallisuus näkökohdat huomioiden. Puheenjohtaja Käkelä osallistui Sotiemme veteraanin hautajaisiin laskien Sinivalkoisinauhoin olevan havuseppeleen hänen hautaansa. Veteraanien perinnetyökokous piti myös pitää maaliskuussa, mutta senkin jouduimme perumaan Koronan epidemian vuoksi.

Huhtikuussa on Kansallinen Veteraanipäivä Janne ja Viljo osallistuivat seppeleenlaskuun Sankaripatsaalle, mutta lippuvartiota ei ollut.

Toukokuussa oli Sotiemme veteraanin hautajaiset, johon veimme sinivalkoisinnauhoin oleva havuseppeleen laskien sen hänen hautaansa. Toukokuussa oli myös Kaatuneitten muistopäivä mutta ei lippuvartiota Sankaripatsaalla Koronan takia. Toukokuun lopussa Jarmo ja Janne tekivät yhdessä Kuusamon reserviläiset ry:lle uudet nettisivut. Siinähän sitä vierähtikin muutama ilta, kuvia ja tekstiä kirjoittaen ja tarkistaen ennen kuin julkaistaan.

Kesäkuussa olevat puolustusvoimain lippujuhla myös peruttiin. 4.6 2020 Tasavallan presidentti oli myöntänyt Kuusamon Reserviläiset ry:n puheenjohtajalla Jarmo Käkelälle Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1 luokan mitalin.

Heinäkuussa oli kahden Sotiemme veteraanin hautajaiset johon puheenjohtaja Käkelä ja varapuheenjohtaja Määttä, osallistuivat Sinivalkoisin nauhoin olevan havuseppeleen kantajina.

Elokuun maanantai päivä alkoi suru-uutisella, kun pitkäaikainen Kunniajäsenemme Viljo Määttä kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen vain 71- vuoden ikäisenä. Viljo oli pitkäaikainen aktiivi jäsenemme, varapuheenjohtaja sekä piiri edustajamme Piiri hallituksessa. Osallistuimme suurella joukolla Viljon hautajaisiin 29.8 ja järjestimme kunniavartion hänen hautajaisiinsa, näin viimeistä matkaa kunnioittaen, hyvä ystävämme on poissa. Salpalinjan siivouksen tekivät Janne ja Jarmo, samalla he myös siivosivat saksalaisten muistomerkin ympäristön. Muistomerkistä oli rikottu puusta tehty muistotaulu, joten pj. Käkelä teki väliaikaisen muistolapun paperista muovitaskuun, jotta kaikki muistomerkillä käyvät tietävät miksi ja kenen muistomerkki on kyseessä. Puheenjohtaja laittanut Kuusamo kaupungille viestiä ja korjauspyynnön muistomerkin puutaulun korjaamisesta.

Elokuussa puheenjohtaja Käkelä oli Juhlatoimikunnankokous ja Veteraanityötoimikunnankokous sekä Kuusamon reserviläiset ry:n syyskokous kalenterissa. Syyskokouksen alussa pidimme Viljon muistoa kunnioittaen hiljaisen hetken hänen muistolleen.

Syyskuussa oli Syysjotoksen aika ja jotoksemme suuntautui tällä kertaa Martinluoman eräkämpälle. Nyt pidimme myös perutetun Kevätjotoksen sekä Syysjotoksen peräkkäin samalla jotoksella. Kahdeksan aktiivi jäsentämme osallistui jotoksellemme. Kevätjotoksen voitti Markku Lämsä ja syysjotoksen Erkki Hemmilä. Jotoksella luovutimme myös pitkäaikaiselle jäsenellemme Jouni Hemmilälle Reserviläisliiton myöntämän Kultainen ansiomitali. Onnittelu jotoksien voittajille sekä onnittelut Jounille ansiomitalista. Syyskuussa kunniajäsenemme Simo Ahava täytti kunnioitetut 80-vuotta. Puheenjohtaja kävi henkilökohtaisesti onnittelemassa häntä merkkipäivänä vieden Vapautemme Kuusamo veteraanikirjan lahjaksi. Pidimme myös veteraaniperinnetyö keskustelutilaisuuden, jossa Jarmo Käkelä toimi myös puheenjohtaja näin edustaen Kuusamon reserviläisiä. Puheenjohtaja Käkelä edusti reserviläisiä myös Juhlatoimikunnan kokouksessa kaupungintalolla.

Kuusamon Reserviläiset ry:n järjestäytymiskokous pidettiin marraskuussa, jossa uusi hallitus sai tehtävänsä. Mika Heikkinen jäsenemme täytti 50 vuotta pj. onnitellut ja vei pöytästandardimme. Haimme myös S-bonus Koillismaan kannatusjärjestön jäseneksi. Puheenjohtaja Käkelä osallistunut myös Kuusamo talolla Kulttuuritoimen johtaja ja kirkkoherran sekä historiakeskuksen johtajan kanssa keskustelutilaisuuteen tulevasta Sotiemme veteraanit perinnetyöstä Kuusamossa.

Joulukuussa suunniteltu pikkujoulut peruttu, Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet peruttu sekä Sotiemme veteraanien Jouluruokailu peruttu. Myös kaikki veteraanilipas keräykset peruttu Koronan vuoksi. Itsenäisyyspäivänä 6.12 2020 Reserviläisliitto oli myöntänyt seuraaville Kuusamon reserviläiset ry:n jäsenille Reserviläisliiton ansiomitalit Kultainen Toni Talala, Tenho Palosaari ja Erkki Hemmilä sekä Hopeisen Erkki Oinas, Veijo Määttä ja Jyrki Heikkilä, onnittelut kaikille ansiomitalin saajille. Samalla päivämäärällä kutsuimme kunniajäseneksi pitkäaikaisen jäsenemme Jouni Hemmilän, parhaimmat kiitokset Jounille tehdystä maanpuolustustyöstään. Puheenjohtaja Käkelä osallistunut 17.12 2020 nettikokouksella Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiirin hallituksen kokoukseen sekä piirin syyskokoukseen. Jouluaaton kunniavartio sankaripatsaalla kuitenkin pidettiin ja siihen osallistui Janne Korva, Hemmon Pesonen, Keijo Murtovaara ja Kari Käkelä. Uudenvuoden juhlatilaisuus peruttiin. Vuoden lopussa jäsenmäärämme oli 80 jäsentä.

Pj. Jarmo Käkelä kiittää kaikkia aktiivijäseniämme työtäyteisestä vuodesta 2020.

KUUSAMON RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2019

TAMMIKUU: Yhdistyksen Puheenjohtajana jatkaa Jarmo Käkelä. Veteraanityötoimikunnan kokous, Käkelä  pj:na myös veteraanityötoimikunnassa. Jäsenemme Viljo Määttä veteraanityötoimikunnan 1 vpj. ja varaedustajana Janne Korva.
HELMIKUU: Kuusamon reserviläiset ry:n kevätkokous ja maanpuolustustoimintaa.
MAALISKUU: Veteraanityötoimikunnan kokous. Rajavartiolaitos täytti 100 vuotta ja  puheenjohtaja kutsuttuna Kainuun rajavartiolaitoksen pääjuhlassa Kajaanissa. Maanpuolustusyhdistyksen paikalliskokous pj edustanut Kuusamon reserviläisiä.
HUUHTIKUU: Jotos Akonlamella, voittaja Jouni Hemmilä. Jotoksella luovutimme Pohjois- Pohjanmaan piirin myöntämät Kultaiset ansiomitalit Jouni ja Erkki Hemmilälle ja lisäksi luovutimme Jounille Reserviläisliiton pöytästandardin. Sotiemme veteraani lipaskeräys , keräykseen osallistuivat Viljo Määttä , Simo Ahava , Kari Käkelä , Ville-Pekka Linninen, Jarmo Käkelä ja Tenho Palosaari. Pj. osallistunut sotaveteraanin viimeiselle matkalle seppeleenlaskijana Viljon kanssa. Kansallisena veteraanipäivänä olimme lippuvartiossa, lipullamme Janne Korva ja laskimme seppeleen sankaripatsaalle. Veteraanipäivän pääjuhla oli Kuusamotalolla, jossa avustimme veteraaneja. Tasavallan presisdentti oli myöntänyt Valkoisenruusun ansiomitaleita sotiemmeveteraaneille avustimme myös niiden jakamisessa. Sotiemme Veteraani Veteraanivastuun hallitus ry oli myöntänyt Kultaisen ansioristin Viljo Määtälle ja Jarmo Käkelälle sekä Hopeisen ansioristin Kyösti Tammelle , Janne Korvalle ja Tenho Palosaarelle . Otimme ansioristimme ylpeänä ja nöyrin mielin vastaan.
TOUKOKUU; Jarmo ja Viljo osallistuneet seppeleen laskijoina sotaveteraanin viimeisellä matkalla. Pj. Jarmo osallistunut veteraani perinnetyöpalaveriin Viljon kanssa. Prikaatin kenraali Tuomo Repo vieraili Kuusamossa ja saimme kutsun osallistua juhlaan. Kehitysvammaisille suunnattu toimintapäivän palaveri Ke-va keskuksessa pj. ja Hemmo Pesonen osallistuvat palaveriin. Veteraanityötoimikunnankokous oli myös pj:lla kalenterissa.
KESÄKUU: Puolustusvoimain lippujuhlaa vietettiin Rovaniemellä. Kehitysvammaisten toimintapäivää vietimme Visenttipuistossa mukana Jarmo Käkelä Ja Hemmo Pesonen. Piispajärven muistomerkin paljastustilaisuudessa pj.Käkelä oli myös mukana. Janne Korva ja Viljo Määttä osallistuivat vastantekotalkoisiin Sotiemme veteraaneille. Kunniajäsenemme Seppo Kyllönen täytti 80 -vuotta. Puheenjohtaja ja 1 varapuheenjohtaja kävivät vierailulla ja veivät onnittelut Kuusamon reserviläisiltä Sepolle.
HEINÄKUU: Lomakuukausi maanpuolustustoiminnasta.
ELOKUU: Veteraanityötoimikunnan kokous. Reserviläisten syyskokous Kitkantien kerhohuneella. Osallistuimme kuljettajina Sotiemme veteraanien lipaskeräykseen varusmiesten suorittamana Kuusamossa.
SYYSKUU: Syysjotos pidettiin Luokin majalla voittajan, yllätys yllätys, Jouni Hemmilä. Pj:ja osallistunut Kuusamon valtuustosalissa pidetyyn järjestöjen verotus tiedotustilaisuuteen. Veteraanityötoimikunnankokous pj:lla kalenterissa. Jäsenemme Kari Käkelä täytti 60 vuotta ja samalla päivämäärällä Pohjois Pohjanmaan reserviläispiiri oli myöntänyt Karille piirien kultaisen ansiomitalin. Pj Jarmo Käkelä ja Ville-Pekka Linninen veivät onnittelut Kuusamon reserviläisiltä sekä luovuttivat ansiomitalin.
LOKAKUU: Pj:ja osallistunut Juhlatyötoimikunnan kokoukseen kaupungintalolla. Veteraaniperinnetyö kokous Taivalkoskella, jossa Viljo Määttä edustajana paikalla. MPK:n paikalliskokous, sekä tietysti veteraanityötoimikunnankokous.
MARRASKUU: Veteraaniperinnetyö keskustelutilaisuus Seurakuntatalolla, jossa Viljo Määttä esittelijä perinnetyössä ja Jarmo Käkelä toimi pj:na tilaisuudessa. Osallistuimme sotiemme veteraanihautajaisiin seppeleenlaskijana. Kuusamon reserviläiset ry: järjestäytymiskokous pidettiin Ruostesuontiellä. Kuusamon maanpuolustusnaisten ja Kuusamon reserviläiset ry.n yhteiset pikkujoulut Otsolassa.
JOULUKUU: Isänmaalliset laulut Pyhän Ristin kirkossa. Itsenäisyyspäivän iltavastaanotto Kuusamotalolla ja itsenäisyyspäivän kirkko , lippuvartio , seppeleenlasku ja pääjuhla olivat Kuusamon reserviläisten ohjelmassa. 6.12 2019 Reserviläisliitto oli myöntänyt Reserviläisliiton ansioristin Viljo Määtälle sekä Kultaisen ansiomitalin Jouni Hemmilälle sekä Markku Lämsälle. Hopeisen ansiomitalin saivat Keijo Murtovaara ja Janne Korva. Sotiemmeveteraanien hautajaisissa pj oli seppeleenlaskussa. Pj.ja osallistunut juhlatoimikunnan palaveriin kaupungintalolla. Veteraanien Jouluruokailuun osallistuimme myös auttavana kätenä. Jouluaaton kunniavartiossa olivat seuraavat jäsenemme Tero Kokko , Kari Käkelä ja Hemmo Pesonen. Uudenvuoden vastaanotto oli Kuusamon kaupungintalon parkkipaikalla.
Jäsen määrä on vuoden lopussa 80 jäsentä.

Puheejohtaja Jarmo Käkelä

 

KUUSAMON RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2018

Tammikuu: Johtoryhmä kokontui. Piirihallituksen järjestäytymiskokous Oulussa edustajamme Viljo Määttä kokouksessa. Perustettiin juhlatoimikunta , Kuusamon reserviläiset ry täyttää 60 vuotta. Juhlatoimikuntaan valittiin pj. Jarmo Käkelä , Viljo Määttä sekä Hemmo Pesonen. Jarmo ja Viljo kävivät auttamassa Lusmikissa sotiemmeveteraania pudotamassa lumet navetankatolta. Pj. osallistunut veterannityötoimikunnan kokoukseen.
Helmikuu: Johtoryhmä sekä juhlatoimikunta kokoontuneet. Osallistuttu sotiemmeveteraanin hautajaisissa seppeleen laskuun. Pj. käynyt Oulussa, palaveri piirin puheenjohtajien sekä toiminnanjohtajan kanssa Kuusamon reserviläiset ry;n 60 vuotis juhlajärjestelyistä. Kevätkokous pidetty 22.2. 2018. Lumenpudotus talkoot Jarmo , Janne, Keijo , Mika. P-Pohjanmaan Reserviupseeripiiri ry P-pohjanmaan Reserviläispiiri ry on myöntänyt tunnutuksena piirien tarkoitusperien edistämiseksi sekä vapaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi tekemästä työstä hopeisen piirien ansiomitallin Janne Korvalle.
Maaliskuu: Juhlatoimikunta tehnyt kutsut Kuusamon reserviläiset ry;n 60 vuotis juhlaan kutsuttuja n. 60 henkilöä . Pj. osallistunut veteraanityötoimikunnan kokoukseen. Sotiemme veteraanien lipaskeräys suoritettu mukana Janne , Viljo ja Jarmo .
Huuhtikuu: Pj. osallistunut MPY:n 50 vuotis juhlaan Kajaanissa. MPK:n turvakurssi lukiolla pj. pitänyt oppitunnin kyseisestä kurssista. 22.4 2018 Kuusamon reserviläiset ry juhlivat 60 vuotis toimintaansa kutsuvieraiden kanssa Kuusamon seurakuntatalolla. Seuraavanlaisia huomionosoituksia juhlassamme. Kutsuimme Kunniapuhennjohtajaksi Kyösti Tammi , kunniajäseneksi Simo Ahava , Seppo Kyllönen ja Markku Lämsä. Pohjpis-Pohjanmaan piirien kultainen ansiomitalli Arja Lämsä toiminnatarkastajana 37 vuotta , Toni Talala , Viljo Määttä , Mauri Käkelä sekä Harri Väätäinen pitkäaikiset johtoryhmän jäsenet. Kuusamon reserviläiset ry;n pöytästandardi seuraaville yhteistyötahoille , P-Pohjanmaan kunniapj. Timo Ronkainen , P-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Markku Holopainen , P-Poika lehden päätoimittaja Sampo Puoskari , Koillisanomien päätoimittaja Petri Karjalainen , Koillismaan Uutiset päätoimittaja Pasi Määttälä , Metsä Pölkky oy Hannu Virranniemi , Koillismaan kirjapaino oy Olavi Poutanen , Koillismaan Osuuskauppa Henrik Karvonen ja Reserviläiliiton pj. Ilpo Pohjola. Ilpo oli myös juhlamme juhlapuhujajana . Reserviläisliiton pöytästandardi saivat puheenjohtajat Kyösti Tammi , Simo Ahava , Seppo Kyllönen , Jouni Hemmilä ja Rauno Hemmilä . Veteraanipäivänä 27.4 olimme lippuvartiossa sekä seppeleen laskussa Sankaripatsaalla. Kevät jotos Sarvilammella , jotoksen Voittaja Veijo Määttä.
Toukokuu: Nuortenturvakurssi Maijalamella kurssin vetäjänä Jarmo Käkelä sekä apuohjaajana Ville Pekka Linninen , Veteraanityötoimikunnan kokous pj. paikalla. 19.5 2018 saattelimme kunnianosoituksin pitäaikaisen jäesennemme Harri Väätäisen Haudanlepoon. Kaatuneitten muisopäivänä lippuvartiossa sekä seppeleenlaskussa.
Kesäkuu: Järjestimme kehitysvammaisille niin sanotun ke-va jotoksen tälläkertaan Hossan kansallispuistoon. Hemmo Pesonen , Janne Korva ja Keijo Murtovaara olivat johtamassa joukkoa.
Heinäkuu : Salpalinja Vanttajakangas muistomerkin ja Salpalinjan siivous , Jarmo , Janne ja Keijo.
Elokuu: Veteraanityötoimikunnankokous pj. edustanut kokouksessa. Syyskokous pidettiin 23.8 . Kokouksessa valittiin vuodelle 2019 pj:ksi Jarmo Käkelä. Sotiemme veteraanienlipas keräys sotilaiden suorittamana olimme kuljetus apuna.
Syyskuu : Syysjotos 8-9.9 Noukajärvellä Hemmo Pesosen mökillä. Kilpailun voitti Matti Tuovila.
Lokakuu : Veteraanityötoinikunnankokous pj. edustanut reserviläisiä. Kuusamon kaupunki 150 unelmaa , toteutimme yhden sotiemmeveteraanin Veikko Aittakummun unelman. Veikko halusi käydä katsomassa Salpalinjaa Kuusamo Hiltusessa Jarmo Ja Janne olivat mukana toteuttamassa tätä unelmaa.
Marraskuu : Sotaveteraaniliitto oli myöntänyt Kuusamon reserviläiset ry;n pj. Jarmo Käkelälle tunnustuksena ja kiitoksena merkkittävästä toiminnasta sotaveteraanityön päämäärien hyväksi Sotaveraaniliiton ansiomitalli joka luovutettiin Oulussa Sotaveteraaniliiton neuvottelupäivillä 22.11 2018.
Joulukuu : Osallistuimme Isänmaaliset laulut tapahtumaan Pyhän Ristin kirkossa. Itsenäisyyspäivänä olimme perinteisesti lippuvartiossa sankaripatsaalla ja osallistuimme itsenäisyyspäivän pääjuhlaan Kuusamotalolla. Pohjois-Pohjanmaan reserviupseeripiiri ry Pohjois-Pohjanmaan reserviläispiiri ry myönsivät seuraavat piirien ansiomitallit tunnuksena piirien tarkoitusperien edistämiseksi sekä vapaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi tekemästä työstä 6.12 2018 Oulu. Kultaisen: Jouni Hemmilä , hopeiset: Hemmo Pesonen ja Veijo Määttä. Veteraanien jouluruokailussa olimme auttavana kätenä paikalla 14.12 2018 Viljo Määtän ja Kari Käkelän johdolla. Jouluaaton kunniavartiossa sankaripatsaalla olivat seuraavat jäsenemme , Mika Heikkinen , Markku Lämsä , Keijo Murtovaara ja Janne Korva.

Jäsenmäärä 31.12 2018 81 jäsentä. Toiminnatarkastija toimineet Arja Lämsä ja Sari Ronkainen.

Puheenjohtaja Jarmo Käkelä

 

KUUSAMON RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2017

Vuosi 2017 alkoi Suomi 100 vuotta teemalla.

Tammikuussa johtoryhmä kokoontui kaksi kertaa . 1 vpj. Käkelä edusti myös piirihallituksen , MPK;n ja veteraanityötoimikunnan kokouksissa Kuusamon reserviläisiä.
Helmikuussa olimme Järjestöyhteistyön tiimin kanssa esittelemässä terveyskeskuksen aulassa omaa alaamme reserviläistoimintaa . Kuusamon reserviläisiä oli edustamassa 1vpj. ja rahastonhoitaja Korva Janne. Kevät kokouksemme pidimme Kitkantie 32 olevassa kokoustiloissa. 1vpj:mme edusti reserviläisiä Rovaniemellä pidetyssä turvallisuusseminaarissa. Jäsenemme Palosaari Tenho täyttäessä 70vuotta , muistimme häntä baretillamme. Veteraanityötoimikunna kokousti myös .
Maaliskuu alkoi jo perinteisesti Kainuun rajavartiolaitoksen tarjoamilla syntymäpäivä kahvilla. Kainuun – ja Pohjois -Pohjanmaan Maanpuolustusyhdistyksen kokous pidettiin Kuusamossa lukion auditorion tiloissa . Kokoukseen oli kutsuttu mukaan 1 vpj:mme Käkelä Jarmo. Pohjois-Pohjanmaan piirikokouksessa Oulussa hallitus edustajamme Käkelä paikalla.
Huuhtikuussa oli Kevät jotos joka pidettiin Luokin majalla ja jonka tällä kertaan voitti Määttä Veijo. MPK:n kokouksessa 1 vpj ;mme oli mukana. Pj:mme Hemmilä Rauno täytti 50 vuotta ja saimme kutsun osallistua Huilingissa järjestettyyn hienoon juhlaan. 1 vpj:ja Käkelällä oli mieluista tehtävä viedä Raunolle piirimme terveiset ja luovuttaa hänelle Pohjois- pohjanmaan Reserviupseeri piirin / Pohjois-Pohjanmaan Reserviläispiirin myöntämän Kultaisen ansiomitallin. Parhaimmat onnittelut Raunolle ansioitaan saadusta piirien Kultaisesta ansiomitallista. Perinteinen Pääsiäisen aikana toteutettu Sotiemme veteraanien keräys kerättiin Rukalla . Keräämässä oli vain 1 vpj:mme Käkelä. Reserviläisliiton valtakunnallinen kokous pidettiin Lahdessa jonne tällä kertaan emme osallistuneet. Veteraanipäivänä olimme lippumme kanssa lippuvartiossa sekä laskemassa havuseppelettä sankaripatsaalle. Pääjuhla Kuusamotalolla oli myös tietysti ohjelmassamme.
Toukokuussa pidimme MPK:n nuorten turvakurssin Sarvilammella Kainuun rajalaitoksen tiloissa. Kurssin johtajana toimi 1vpj:mme Käkelä Jarmo ja varajohtajana jäsenemme Määttä Viljo. Kurssille osallistui 14 henkilöä kaksi poikaa ja 12 tyttöä. Kurssi palaute oli erittäin positiivinen , sanomista oli vain kun kurssi oli liian lyhty sekä ammuntaa saisi olla enemmän !. Osallistuimme tietysti lippuvartioon omalla lipullamme kaatuneitten muistopäivänä sankaripatsaalla. Kaatuneitten muistopäivän kansanjuhlaan sekä Sankaritaulujen paljastus tilaisuus seurakuntatalolla saimme kutsun tähän arvokkaaseen tilaisuuteen .
Kesäkuussa johtoryhmä kokoontui pohtimaan kesän ja syksyn ohjelmistoa. Hossan kansallispuiston avajaisetkin oli ohjelmistossa.
Heinäkuussa Isolehdon muistomerkin paljastus tilaisuus Murtovaarassa partisaanien uhrien muistoa kunnioittaen. Sotilaiden suorittama Sotiemme veteraanikeräys Kuusamossa olimme avustamassa kyytimiehinä.
Elokuussa Salpalinjan avajaiset jossa 1vpj:mme Käkelä Jarmo avustajinaan Viljo Määttä ja Hilkka Paloniemi laskivat kunnioittavasti havuseppeleen avajaistilaisuudessa. Nuku Rauhassa tapahtuma Suomi 100 vuotis teemena järjestetiin Oulussa. Jäsenemme Hemmilä Erkki täytti 60 vuotta.
Syyskuussa MPK:n sekä veteraanityötoimikunnan kokouksen edustajana 1 vpj:mme Käkelä. Syysjotos järjestettiin Kivijärvellä Jouni Hemmilän vieraana , olimmekohan liian vieraanvaraisija kun Jouni voitti jotoksen. Jotoksella palkitsimme myös pyöreitä vuosia täyttäneet Murtovaara Keijo 50 v. ja Hemmilä Erkki 60 v. molemmille luovutimme puukon lahjaksi.
Lokakuussa pidimme johtoryhmän kokouksen. Piirihallituksen kokous Oulussa edustajamme Käkelä Jarmo paikalla. Kuusamon reserviläisten syyskokous pidettiin Kitkatie 32:ssa. Uudeksi pj:i valittiin Käkelä Jarmo piirihallitus edustajaksi Määttä Viljo ja piirikokous edustajaksi Korva Janne. Kävimme myös Kuusamon maanpuolustus naiset ry:n suunnitelmalla vierailussa Sodankylän Jääkäriprikaatissa. Veteraanikokous pidettiin edustajan Käkelä Jarmo. Luovutimme myös piirien myöntämän Hopeisen ansiomitallin aktiivi jäsenellemme Murtovaara Keijolle. Tuntematon Sotilas elokuvan ensi-ilta oli myös ohjelmistossamme joka täytyi käydä katsomassa.
Marraskuussa olimme mukana tekemässä pieniä havuseppeleitä sankarihaudoille Suomi 100 vuotta hengessä. MPY:n retkelle Rovajärvelle oli kutsuttu 1 vpj:mme katsomaan kovapanos ammuntoja sekä saamaan tämänhetkistä tilanne tietoa maanpuolustuksesta. Veteraanikokous oli 1vpj:lla tässäkin kuussa ohjelmistossa. Veteraanityötoimikunta valitsi uudeksi pj:ksi Kuusamon reserviläisten Jarmo Käkelän Jarmon. Käkelä kiittää luottamuksesta veteraanityötoimikuntaa Kuusamon reserviläisten puolesta.
Joulukuu alkoi tietysti isänmaallisin ajatuksin kun oli vuorossa Isänmaalliset laulut tilaisuus Pyhän Ristin kirkossa. Itsenäisyys päivän iltavastaanottoon olimme myös valmiina niin kuin hyvä reserviläisen kuuluu ollakin Suomi 100 hengessä. Itsenäisyyspäivän aamuna saimme kunnian osallistua pienten havuseppeleiden ja kynttilöiden laskemiseen kaikille Kuusamon Pyhän Ristin Sankarihautausmaalla olevaan 415:sta sankarihaudalle. Lippuvartioon sankaripatsaalle osallistuimme tietysti omalla lipullamme. Pääjuhlassa olimme auttamassa niin narikassa kuin kahvittelussakin juhlavieraita. Kuusamon reserviläiset ry:n jäsen Käkelä Jarmo ylennettiin 6.12 sotilasarvoltaan Vääpeliksi. Sotiemme veteraanien ruokailuun osallistuimme auttava kätenä. Sotiemme veteraanien / Lottien viimeisellä matkalla olemme myös olleet muka laskemassa havuseppeleen näin kunnioittaen heidän isänmaalleen tekemäänsä työtä. Saimme myös kutsun osallistua Joulua Rauhanjulistuksen lukemiseen Pyhän Ristin kirkossa., julistuksen Kuusamon reserviläisten puolesta luki Korva Janne. Jouluaatonkunniavartioon sankaripatsaalla osallistuimme jo perinteisesti. Tällä kertaa meitä oli edustamassa Lämsä Markku , Pajari Marjut , Käkelä Jarmo ja Hemmilä Rauno. Kuusamon reserviläisten uusi johtoryhmä piti järjestäytymiskokouksen, samalla suunniteltiin jo vuotta 2018 kun Kuusamon kaupunki täyttää kyseisenä vuonna 150 vuotta

31.12 2017 jäsen määrämme oli 82 jäsentä.

Toiminnan tarkastajina 2017 toimivat Lämsä Arja ja Ronkainen Sari.

Puheenjohtaja Jarmo Käkelä

 

KUUSAMON RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2016

Tammikuussa jäsenemme Jyrki Heikkilä täytti 50v. pj. Käkelä kävi onnittelemassa vieden samalla Kuusamon reserviläisten pöytästandardin nr 47. RES. johtokunta kokontui suunnitellen tulevaa vuotta 2016.
Helmikuussa oli kevätkokouksen suunnittelu/ valmistelut. Kuusamon kaupunki oli saanut järjestettäväksi Kainuun viestikomppania valatilaisuuden Kuusamossa. Puheenjohtajamme sai kutsun osallistua kyseiseen tapahtumaan. Käkelä kutsuttiin myös Rukalla järjestettyyn Maanpuolustuskoulutus kurssi nr. 75:n , kurssi kesti 5 päivää. MPK:n johtoryhmän- sekä veteraanityötoimikunnan johtoryhmän kokoukset olivat pj:lla kalenterissa helmikuussa.
Maalikuun alussa oli viestikomppanian valatilaisuus liikuntahallin parkkipaikalla pj:mme myös paikalla. RES. johtoryhmä kokontui ja valmisteli kevätkokousta/ jotosta. Kevätkokous pidettiin 24.3 op-kokoustiloissa. MPK:n ja Veteraanitoimikunnan kokoukset olivat myös pj:n kalenterissa. Talkootyötäkin/varainhankintaa teimme lumenpudotusta katoilta muutaman jäsenen voimin. Veteraanikeräys kuului myös maaliskuun ohjelmaan. Kuusamon rajavartiolaitos tarjosi jo perinteisesti kahvit syntymäpäivänsä kunniaksi.
Huuhtikuussa oli Pohjois-Pohjanmaan reserviläispiirinkokous Oulussa pj:mme/ rahastonhoitajan edustivat Kuusamon reserviläisiä. RES. johtokunta kokontui ja suunnitteli kehitysvammaisille suunnatun tapahtumapäivän. Vuotungissa oli Kiestingin motista kertova iltatilaisuus johon muutama meidän jäsenemme osallistui pj.n lisäksi. Kevät jotos pidettiin Sarvilammella , jotoksen voitti Määttä Veijo. Järjestöyhteistyön kokous oli kaupungintalolla , pj:mme osallistui kokoukseen. Veteraanipäivänä 27.4 olimme jo perinteisesti omalla lipullamme lippuvartiossa Sankaripatsaalle. Kuusamon reserviläisillä oli seppeleen laskuvuoro Sankaripatsaalle, toki osallistuimme myös pääjuhlaan Kuusamotalolla.
Toukokuussa oli Maanpuolustus seminaari Oulussa. Kehitysvammaisille järjestimme jotos/tapahtumapäivän Vääräjoella. Varautumiskoulutus oli 3:na iltana kaupungintalolla , MPK:n/ veteraanitoimikunna toteuttamana pj:mme edustanut reserviläisiä. Kaatuneitten muistopäivänä pj:mme oli lippuvartiossa sekä Kaatuneitten muistopäivän 70-vuotis pääjuhlassa kutsuttuna seurakuntatalolla. Veteraanikokous oli myös Pj:n kalenterissa. Talkoilimme myös Airion Heikille halkoja tulevaa talvea varten.
Kesäkuussa oli puolustusvoimain lippujuhlapäivä. Karhujuhlissa olimme mukana esittelemässä toimintaamme, saimmekin lainaan piiristä laseraseen tapahtumaan ja se oli hyvin kävijöitä kiinnostava. Ammunnoissa pääpalkintona oli puukko. Varainhankintaa teimme mm myyden arpoja. Järjestöyhteistyön Pohjois-Pohjanmaan hallitus vieraili Kuusamossa ja meitä pyydettiin järjestämään vieraille Päivä/ilta ohjelmaa, tehtävä suoritettiin mallikkaasti niin kuin meillä on tapana kiitoksen Korva Jannelle sekä Toni Talalle.
Heinäkuussa pj. Käkelä ja Rahatonhoitaja Korva kävivät Taivalkoskella kuuntelemassa Suomi 100 vuotta aloitusseminaaria ja tulevan vuoden suunnitelmia / toteutus ideoita.
Elokuussa oli syysjotoksen valmistelut sekä MPK:n nuortenturvakurssin valmistelut. Avustimme veteraanikeräyksessä Kainuunprikaatin sotilaita olemalla kuljettajina. RES. johtoryhmän/ – veteraanitoimikunna kokoukset olivat myös pj:lla kalenteriin merkittynä.
Syyskuussa Järjestöyhteistyökokous Rukalla. Kuusamon reserviläisten syyskokous pidettiin 8.9 op-kokoustiloissa. Syyskokouksessa valittiin Kuusamon reserviläisille uudeksi pj:si Hemmilä Rauno. Syysjotos pidettiin Oulangalla, voittaja Hemmilä Rauno.
Lokakuussa jäsenemme Määttä Viljo täytti 70 vuotta pj. Käkelä ja Rahastonhoitaja Korva kävivät onnittelemassa ja veivät Viljolle järjestömme Baretin lahjaksi. Veteraanikokous oli kaupungintalolla. Piirikokous Oulussa pj. edustamassa Kuusamon reserviläisiä.
Marraskuussa saimme pyynnön valmistella itsenäisyyspäivä juhlaa/lippulinnaa vanhuksille Porkkatörmällä. MPK:n piiripäälikkö Virta Pasi toi henkilökohtaisesti maastopuvut lainaa pj:mme kyseistä juhlaa varten. Pj.Käkelä ja rahastonhoitaja Korva valmistelivat myös reserviläisten pikkujouluja.
Joulukuu alkoi pirteästi isämaallisilla lauluilla seurakuntatalolla, pj. Käkelä mukana auttavana kätenä kyseisessä tapahtumassa. Porkkatörmän itsenäisyyspäivän vastaanotto oli näyttävä tapahtuma kun Kuusamon reserviläiset toivat juhlaan Suomen-, Sotainvaliidien-, sotaveteraanien-, rintaveteraanien- ja Kuusamon reserviläisten liput. Lipun kantajina olivat Määttä Viljo , Kyllönen Seppo , Lämsä Markku , Pesonen Hemmo ja Käkelä Jarmo. Itsenäisyyspäivän vastaanotto Porkkatörmällä juhlissa oli paikalla n.110 henkilöä. Itsenäisyyspäivän iltavastaanotto järjestettiin jo perinteisesti Kuusamotalolla, Sotiemme veteraanien ollessa kunniavieraita. Itsenäisyyspäivänä pj:mme oli lippuvartiossa sankaripatsaalla sekä osallistui Kuusamotalolla pidetyyn pääjuhlaan. Pikkujoulut pidettiin jo perinteisesti Kuusamon maanpuolustusnaisten kanssa tällä kertaan ne pidetiin Oivangin Lomakartanossa. Sotiemme veteraanien -/ lottien- sekä maanpuolustusjärjestöjen yhteiset pikkujoulut pidimme jo toistamiseen seurakunnantiloissa. Jouluaaton kunniavartiossa olivat Tuomaala Ahti, Korva Janne, Ahava Simo ja Murtovaara Keijo. Suomi 100 vuotta vastaanotto järjestettiin 31.12 liikuntahallin parkkipaikalla olimme myös näissä juhlissa järjestäjien roolissa.

Muita asiota vuodesta 2016. PJ:mme Käkelä Jarmo kirjoittanut mm. Pohjan-Poikaan monta juttua Kuusamon reserviläisistä.
Ansiomitalleja Kuusamon reserviläiset saivat seuraavanlaisesti.

Pohjois-Pohjanmaan piirin Kultaisen ansiomitallin Käkelä Jarmo , Reserviläisliiton myöntämänä Kultaisen ansiomitallin Käkelä Jarmo, Hopeisen Pesonen Hemmo ja Pronssisen Ylitalo Elise.

Jäsen määrä 31.12 oli 84 jäsentä.

Puheenjohtaja Jarmo Käkelä

 

KUUSAMON RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

Vuosi 2015 oli Kuusamon Reserviläiset ry:n viideskymmenes kahdeksas (58) toimintavuosi. Vuoden 2018 maaliskuussa yhdistyksen perustamisesta tulee kuluneeksi kuusikymmentä vuotta. Kuudenkymmen vuoden täyttymisen juhlimista varten tulee yhdistyksessä tehdä valmistelut jo hyvissä ajoin.
Yhdistyksemme on ollut aktiivisesti mukana Kuusamon Veteraanityötoimikunnan toiminnassa ja osallistunut ansiokkaasti veteraaneihin kohdistuvaan talkootyöhön. Maanpuolustustahtoa on pidetty yllä jäsenistön keskuudessa järjestämällä jotoksia ja retkiä, sekä osallistumalla veteraanipäivän, kaatuneitten muistopäivän ja itsenäisyyspäivän tilaisuuksiin.

Yhdistyksen johtokuntaan on kuulunut puheenjohtaja Käkelä Jarmo , sekä jäsenet Käkelä Kari , Teittinen Antti , Pesonen Hemmo ,Talala Toni , Ylitalo Elise , Korva Janne ja Murtovaara Keijo. Johtokunta kokoontui vuoden aikana neljä kertaa ja kokoontumiset tapahtuivat puheenjohtaja kotona. Puheenjohtaja on edustanut yhdistystä MPK:n johtoryhmässä sekä Kuusamon Veteraanityötoimikunnassa.

Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 27 .2 2015 Kuusamon Osuuspankin kokoustiloissa ja siinä käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Syyskokous järjestettiin 28 . 8 2015 Osuuspankin kokoustiloissa. Kokous valitsi vuodelle 2016 johtokunnan puheenjohtajaksi Jarmo Käkelän ja erovuorossa olevien jäsenten Käkelä Kari ja Teittinen Antti tilalle Määttä Viljo ja Hemmilä Rauno.

Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 79. Jäsenistön osallistumisaktiivisuutta pyrittiin lisäämään jotoksien ja retkien järjestämisellä sekä järjestämällä varainhankinnalle tärkeitä lumenpudotus-talkoita. Uusien jäsenin hankinnassa onnistuttiin kohtalaisesti.

Puheenjohtaja osallistui vuoden aikana Reserviläisliiton syysliittokokoukseen, joka järjestettiin marraskuussa Porissa. Lisäksi hän on osallistunut keväällä ja syksyllä piirin kokouksiin Oulussa, sekä Oulussa järjestettyihin piiri-infotilaisuuksiin.

Omaa varsinaista koulutustoimintaa ei toimintavuoden aikana järjestetty, joskin jotoksilla palautettiin mieliin erinäisiä maanpuolustajan taitoja. MPK:n paikallinen kurssitoiminta oli vähäistä, joten osallistuminen niihin jäi hyvin vähäiseksi.
Kuusamossa jo kolme vuotta toimineessa Järjestöyhteistyön projektissa on oltu erittäin aktiivisesti mukana, muun muassa yhteisissä kalenterikoulutuksissa. Omat kalenterisivumme ovat käytössä ja löytyvät Kuusamon kaupungin sivujen kautta (Koillismaanjarjestot.com). Omat nettisivumme löytyvät www.kuusamon reservilaiset ry nimellä. Rukalla järjestettiin myös iso yhteinen Koillismaan Jäke – projektiin liittyvä tapahtuma paikalla oli noin 100 henkilöä. Puheenjohtaja ja sihteeri edustivat Kuusamon reserviläisiä kyseisessä tapahtumassa.

Liiton taholta yhdistyksen jäseniä huomioitiin seuraavasti: Liiton kultainen ansiomitali Kari Käkelälle, pronssinen ansiomitali Jyrki Heikkilälle ja Mika Pesoselle. Erikoisluokan ansiomitalin saivat: Heikki Airio, Jaakko Heikkinen, Erkki Hemmilä, Jarmo Käkelä, Kari Käkelä, Veijo Määttä, Erkki Oinas, Tenho Palosaari, Toni Talala ja Harri Väätäinen. Erikoisluokan ansiomitalit myönnetään pitkään jatkuneesta jäsenyydestä ja ansiokkaasta toiminnasta.

Osallistuttiin veteraanien hyväksi suoritettuun lipaskeräykseen pääsiäislauantaina Rukalla. Olimme myös kuljetusapuna puolustusvoimain järjestämissä veteraanikeräyksissä Kuusamon keskustan alueella. Järjestettiin veteraanien kunniaksi kävelytapahtuma ja tapahtumassa pidettiin esillä yhdistyksemme esitteitä sekä rekvisiittana puolijoukkueteltta. Messutapahtumassa KAO :lla olimme oman lipun ja esitteiden kanssa esittelemässä toimintaamme. Esittelijöinä olivat Viljo Määttä, Hemmo Pesonen, Janne Korva ja Jarmo Käkelä. Veteraanipuhelimen päivystysvuoromme oli maaliskuun alussa kahden viikon ajan. Kävimme myös auttamassa Tammenlehvätunnuksen omaavia henkilöitä mm. Anja Käkelää palotikkaiden asennuksessa. Sulo Nevalalle puheenjohtaja ja Keijo Murtovaara kävivät tekemässä uudet tikkaat katolle sekä vahvistamassa halkoliiteriä, jossa olikin vielä jäljellä reserviläisten keväällä tekemät halkoja.
Ampumatoiminnan ruutiaseella aloitimme Kuusamon rajavartiolaitoksen entisellä ampumaradalla alkuvuonna. Vuokrasimme tilat Pekka Savolaiselta ja Maarit Korpualta. Ampujia oli kuitenkin vain muutama alan harrastaja, vaikka ostimme Reserviupseerien ja Rajakillan kanssa yhteisen asekaapin. Ammuntaharjoittelu päättyi aika nopeasti, kun Kuusamon kaupunki myi kiinteistön eteenpäin.
Puolustusvoimain lippujuhlaan/lippulinnaan Oulussa 4.6 osallistuimme omalla lipulla, lippumme kantajana oli Janne Korva ja Jarmo Käkelä toimi Pohjan Poika -lehden kuvaajana.
Kävimme kevätjotoksella Rovaniemen reserviläisten kutsumana Rovaniemen Toramolla, jonne oli myös järjestetty tarvittava majoitus. Toramolla suoritimme asiaan kuuluvaa reserviläisammuntaa. Jotoskilpailun voitto meni Seppo Kyllöselle.
Kehitysvammaisille järjestimme niin sanotun KE-VA jotoksen Kortesalmen rajaylityspaikalle. Järjestelystä vastaavana toimin Kuusamon rajavartioaseman eläkkeelle jäänyt päällikkö Hemmo Pesonen. Syysjotoksen järjestimme Vääräjoen ampumarata-alueella ja jotoskilpailun voittajaksi seuloutui Markku Lämsä.
Varoja hankimme alkuvuodesta mm. lumenpudotuksilla kaupungin kiinteistöissä ja näitä varoja käytettiin mm. tutustumalla Sallan paikalliseen sotahistoriaan ja Sallan reserviläisiin. Sallan museolla tutustuimme museon näyttelyihin ja oppaanamme toimi Mannerheimin ristin nro 10 saaneen edesmenneen veteraanin poika.
Puheenjohtaja osallistui kutsuttuna Kuusamon Reserviupseerikerhon 80-vuotisjuhlaan ja iltajuhlaan. Puheenjohtaja osallistui myös Kuusamon Rintamaveteraanit ry:n 50-vuotisjuhlaan juhlaan, joka järjestettiin seurakuntatalolla.
Yhdistyksemme lippu oli mukana lippuvartiossa sankarihaudalla veteraanipäivänä, kaatuneitten muistopäivänä ja itsenäisyyspäivänä. Seppeleenlaskussa Kuusamon reserviläisistä veteraanipäivänä olivat Elise Ylitalo sekä Seppo Kyllönen, sekä itsenäisyyspäivänä Viljo Määttä.
Perinteisen pikkujoulun järjestimme yhdessä Kuusamon Maanpuolustusnaiset ry:n kanssa Ravintola Talonpöydässä. Jäseniämme osallistui sotiemme veteraanien yhteiseen pikkujouluun seurakunta- talolla auttaen/ohjaten ruoka/kahvi tarjoilussa.
Jouluaaton kunniavartio sankaripatsaalla on jo perinteisesti kuulun toimintaamme. Kunniavartiossa olivat Jarmo Käkelä , Keijo Murtovaara, Janne Korva ja Markku Lämsä.

Yhdistyksen talous on kohentunut vuoden 2014 tasosta. Vuoden 2015 tuloslaskelman mukainen ylijäämä oli 1.354,41 euroa ja taseen pankkitilin saldo 2.309,65 euroa (vuonna 2014 saldo oli 968,24 euroa). Taloudellista tilannetta ovat parantaneet mm. kaupungin kiinteistöjen katoilta suoritetut lumenpudotustyöt. Tulevina vuosina tulee kiinnittää huomiota myös säästävään taloudenpitoon, jotta toiminnan rahoitus saadaan riittämään.

Puheenjohtaja Jarmo Käkelä

 

KUUSAMO RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS  2014

Pidetty sääntöjen määräämät kokoukset kevätkokous 19.2 ja syyskokous 7.11, hallitus kokoontunut 3 kertaa
Kevät jotos 11-13.4 kunniavieraana Kuusamon rajavartiolaitoksen päällikkö Jyrki Säkkinen, jotoksen voitti Talala Toni. Syysjotos 7.11 poliisien majalla, jotoksen voitti Lämsä Markku.
Veteraanitoiminta osallistuttu veteraani lipaskeräyksiin vuoden aikana sekä oltu kuljettajina sotilaille lipaskeräyksissä
Lippuvartiossa veteraanipäivänä, kaatuneitten muistopäivänä ja itsenäisyyspäivänä.
Tienvarsisiivousta Määttä Viljon johdolla muka myös Murtovaara Keijo, Kyllönen Seppo, Lämsä Markku, Käkelä Jarmo, Teittinen Antti
Karhujuhlat info pöytä 2.8 jossa toimitsijoina Kyllönen Seppo, Käkelä Kari, Pesonen Hemmo ja Korva Janne
Jäke eli järjestöyhteistyö projekti kokouksia 4 kokousta pj. edustanut reserviläisiä
mpk:n johtoryhmän kokouksia 4 , pj. edustanut reserviläisiä.
Ammunat jatkuneet joka toinen torstai neuvolan alakerrassa.
Veteraanipuhelimen päivystys ollut 1.9-15.9
Oasllistuttu itsenäisyyspäivän vastaanottoon sekä pääjuhlaan Kuusamotalolla.
pikkujoulut 22.11 Talon pöydässä 22.11 läsnä 17 jäsentä puolisoineen
Pj. kirjoittanut Jutun Pohjan Poika lehteen Kuusamon reserviläiset enne ja nyt juttu myös koillismaan uutisissa
Tehty omat sivut sosiaaliseen mediaan Facebookiin 12.11 2014
Joensuussa valtakunnallinen reserviläisliiton kokous 14-16. 11 2014 pj. Käkelä Jarmo ollut edustamassa sekä lippumarssilla osastomme lipun kanssa
Kunnia vartiossa Lämsä Markku , Murtovaara Keijo, Korva Janne, Käkelä Kari ja Ahava Simo
Ansiomitallit seuraaville henkilöille Kultainen Heikkinen Jaakko , hopeinen Palosaari Markku, Talala Toni, pronssisen Murtovaara Keijo sekä Tuovila Matti.
Airio Heikki täytti 27.6 70-vuotta pj. vienyt kukat ja lahjan Kuusamon reserviläisiltä.
pj. Käkelä Jarmo täytti 25.12 50-vuotta reserviläisten hallitus käynyt onnittelemassa.

Puheenjohtaja Jarmo Käkelä

KUUSAMON RESERVILÄISET RY TOIMINTA KERTOMUS 2013

Kevätkokous pidettiin OP – Kuusamon kokoustiloissa, läsnä 11 jäsentä.
Sotiemme veteraanit lipaskeräys Rukalla pääsiäisenä, puheenjohtaja mukana keräyksessä.
Kevät jotos pidettiin Vääräjoella Oinas Erkin toimiessa jotosisäntänä, jotoksen voitti Lämsä Markku.
Määttä Viljo oli taasen saanut meille tienvarsisiivous talkoita varainhankinnaksi ja sitä teimmekin puheenjohtajan johdolla kuusi päivää.
Kaatuneitten muistopäivänä puheenjohtaja Käkelä Jarmo laski seppeleen sankarihaudalle ja Korva Janne oli lippumme kanssa lippuvartiossa, myös veteraanipäivänä lippumme oli edustettuna lippuvartiossa.
Puheenjohtaja edusti Kuusamon reserviläisiä Kokkolassa pidetyssä Reserviläisliiton valtakunnallisessa kevätkokouksessa.
Puheenjohtaja on osallistunut myös veteraanitoimikunnan – , järjestöyhteistyö toimikunnan, MPK johtoryhmän kokouksiin.
Järjestötyön yhteiseen iltatapahtumaan kaupunkitalon aulassa olimme myös edustettuina Korva Jannen johdolla.
Syyskokous pidettiin OP – Kuusamon kokoustiloissa läsnä 10 jäsentä.
Osallistuttiin myös automiehinä sotiemme veteraani lipaskeräykseen keväällä ja syksyllä.
Veteraanitoimikunnan puolesta kävimme tekemässä eräälle sotiemme veteraanille polttopuita ja kyllä meidän sydäntämme lämmitti veteraanin kiitokset.
Karhujuhlilla meillä oli osastomme oma teltta esittelyssä mukana, kun esittelimme Kuusamon reserviläisten toimintaa, kiinnostuneita paikanpäällä oli hyvin paljon.
Markku Lämsän täyttäessä 60- vuotta meillä oli ilo luovuttaa hänelle piirin myöntämä kultainen ansiomitali.
Syysjotos suuntautui tällä kertaa Suomussalmelle Raatteentien maisemiin jotos isäntänä toimi Pesonen Hemmo. Suomussalmen rajavartiolaitoksen päällikkö Kemppaisen Mika kävi myös jotoksellamme vieraana.
Sunnuntaina jotoksella oli ohjelmassa tutustuminen Raatteentien taisteluihin ja oppaana meillä oli Pulliainen Erkki. Syysjotoksen voitti konkarimme Kyllönen Seppo.
Valtakunnallinen Reserviläisliiton syyskokous pidettiin Oulussa jossa puheenjohtaja oli mukana.
Ammunnat alkoivat marraskuussa neuvolan alakerrassa Oinas Erkin toimiessa ampuvavastaavana.
Itsenäisyyspäivä pääjuhlassa olimme myös paikanpäällä sekä lippuvartiossa sankarihaudalla.
Itsenäisyyspäivänä reserviläisliitto oli muistanut ansioituneita Kuusamon reserviläisiä ansiomitalilla. Kultaisen ansiomitalin saivat Käkelä Mauri, Määttä Viljo sekä Hemmilä Rauno. Hopeisen Hemmilä Erkki ja Palosaari Tenho sekä pronssisen ansiomitalin Korva Janne , Määttä Veijo sekä Airio Heikki. Onnittelut vielä kerran kaikille ansiomitalien saajille.
Joulutulet tapahtuma oli meillä ensimmäistä kertaa ohjemassa , paikanpäällä n. 15 henkilöä.
Kuusamon maanpuolustus naiset olivat järjestely vuorossa pikkujouluista jotka pidettiin tällä kertaa hotelli Kuusamossa, Paikan päällä 23 pikkujoulu juhlijaa. Juhlatilaisuudessa oli ohjelmana mm. ansiomitalien jako ja muutenkin ansioituneiden palkitsemisia. Puheenjohtaja oli taasen kehittänyt illanvietto ohjelmaa johon kaikki saivat vuorollaan osallistua.
Jouluaaton kunniavartiossa sankarihaudalla olivat Lämsä Markku, Ylitalo Elise, Rytioja Jukka, Käkelä Kari, Käkelä Jarmo ja Palosaari Tenho.
Hallitus kokoontui 6 kertaa ja uutena hallituksen jäsenenä Käkelä Mauri tilalle valittiin Teittinen Antti
Pohja poika nettilehteen teimme myös juttuja osastomme toiminasta kuvien kera.
Jäseniä 92 .

Puheenjohtaja Jarmo Käkelä

 

KUUSAMON RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2012

Pidettiin sääntöjen määräämät kevät- ja syyskokoukset sekä hallitus on kokoontunut kolme kertaa
Kevät jotos pidettiin Vääräjoella Erkki Oinaksen toimiessa jotos isäntänä. Tällä jotoksella oli myös mahdollisuus ampua sotilaskivääreillä vm. 1941 (Kyösti Tammen omistama) sekä 1942 (Heikki Airion omistama) – Tarkka ja tappava ase totesikin Hemmo Pesonen.
Jotoksen voitti Lämsä Markku. Toiseksi samalla pistemäärällä tuli Kyllönen Seppo.
Viljo Määttä oli saanut meille tienvarsisiivousta johon Murtovaara Keijon ja puheenjohtajan johdolla teimmekin sitä kolme päivää. Tienvarsisiivouksessa oli myös muitakin jäseniä mukana kiitokset heille.
Veteraani toimintaa/keräykseen osallistuimme kuten muinakin vuosina. Veteraanipuhelimen päivystyskin oli ohjelmassa.
Puheenjohtaja osallistunut veteraanitoimikunnan kokouksiin sekä maanpuolustustoiminna kokouksiin.
Kaatuneitten muistopäivänä puheenjohtaja laski Kuusamon Reserviläisten puolesta seppeleen sankarihaudalle. Veteraanipäivänä olimme lippuvartiossa sankarihaudalla.
Syysjotos suuntautui Luokin majalle ja siellä voittajaksi todettiin Pesonen Hemmo.
Muistimme kunnioittaen pois nukkunutta pitkäaikaista jäsentämme Kemppaisen Marttia . Syysjotoksen kiertopalkinnon nimi on Martin Lekkeri. Martti on luovuttanut sen Kuusamon reserviläisille 10.10 1984
Pikkujouluja vietimme Huilingassa Tuovilan Hannu omistamassa lomakeskuksessa. Paikalle oli saapunut 23 jäsentä pulisoineen. Ruoka oli hyvää ja ohjelmaakin riitti yllin kyllin.
Puheenjohtaja osallistui myös valtakunnalliseen reserviläisliiton kokoukseen Mikkelissä jossa valittiin mm liiton uusi puheenjohtaja.
Itsenäisyyspäivän illanviettoon sekä itsenäisyyspäivän lippuvartio sekä pääjuhla oli myös ohjelmissamme.
Oinas Erkin täyttäessä 70 vuotta meillä oli ilo luovuttaa hänelle piirin myöntämän hopeisen ansiomitallin. Itsenäisyyspäivänä piiri oli myös myöntänyt hopeisen ansiomitallin Hemmilä Jounille sekä pronssisen ansiomitallin Tuovila Harrille. Onnittelut viellä kerran mittallien saajille.
Jouluaaton kunniavartiossa olivat Lämsä Markku , Nevala Juha , Korva Janne sekä puheenjohtaja Käkelä Jarmo

Puheenjohtaja Jarmo Käkelä

 

KUUSAMON RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2011

Kuusamon reserviläiset pitivät sääntöjen määräämän kevät ja syys kokouksen.
Kevät jotos pidettiin Luokin kämpällä Markku Lämsän toimiessa isäntänä.
Jotos kilpailun voitti Markku Palosaari.
Olimme Rakentaja messuilla mukana Sotiemme veteraanit keräyksen muodossa.
Lumenpudotustalkoot olivat huhtikuussa Noukavaaran koululla Mika Pesosen johdolla.
Veteraanikeräykseen osallistuimme kuljettajina Viljo Määtän johdolla.
Tienvarsi siivoustakin kerkisimme tehdä Ismo Käkelän toimiessa mestarina.
Syysjotos pidettiin Särkelän majalla Hemmo Pesosen toimiessa isäntänä.
Jotos kilpailun voitti Jouni Hemmilä.
Reserviläisliitto muisti myös mitaleilla jäseniämme. Hopeisen mitalin saivat Kari Käkelä ja Veli-Pekka Kajava. Pronssisen mitalin saivat Harri Väätäinen ja Jarmo Käkelä. Onnittelut mitalien saajille.
Veteraanitoimikunnassa olemme myös aktiivisesti mukana.
Sotaveteraanien muistotilaisuudessa seppeleenlaskun suorittivat Viljo Määttä ja Kyösti Tammi.
Pyöreitä vuosia täytti Jouni Hemmilä. (50v)
Muistimme myös sotaveteraani Uuno Käkelää hänen täyttäessään 90v.
Uuno Käkelä poistui keskuudestamme muutama viikko syntymäpäivänsä jälkeen.
Itsenäisyyspäivän juhliin osallistuimme kuten muinakin vuosina innokkaasti ja reippaasti kuten hyvän reserviläisen kuuluu tehdä.
Jouluaaton kunniavartiossa Kuusamon reserviläisiä edustivat jäsenemme: Keijo Murtovaara, Janne Korva, Markku Lämsä ja Erkki Wedman.

Puheenjohtaja Jarmo Käkelä

 

KUUSAMON RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2010

1.1.2010 Tilillä rahaa rapiat 5 €…siitä uuden puheenjohtajan vuosi alkoi.
Vapaaehtoisena maanpuolustusjärjestönä kuitenkin löytyi aktiivisia jäseniä, joista osa maksoi ns. ylimääräistä kannatusjäsenmaksua mm. Heikki Airio antoi 100 €.
Rahaa tarvittiin kuitenkin lisää, joten aloimme tarmokkaasti hakea ”talkookohteita”, joista saisimme kerättyä rahavaroja yhdistyksellemme. Kaupunki Kyösti Leinosen johdolla tarjosi lumenpudotusta kiinteistöjen katoilta, jota teimmekin entisen puheenjohtajan Rauno Hemmilän johdolla n. kaksi viikkoa ja samaan aikaan toisaalla osa jäsenistämme Erkki Oinaan johdolla oli siirtämässä ja pystyttämässä elokuvayhtiön telttaa Pekka Riipisen pyynnöstä. ”Talkoissa” olimme myös mm. tienvarsisiivouksissa, Kuusamotalon narikassa ym. Näistä talkootöistä saimme varsin hyvät tilit. Kiitos talkoolaisille.
Kevätkokous pidettiin 12.2, jolloin valittiin uusi rahastonhoitaja Janne Korva ja samalla hän toimii myös nettivastaavana. Paikalla oli myös mpk paikallispäällikkö, jäsenemme Viljo Määttä puhumassa mpk toiminnasta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Rahavarojen kerääntyessä katsoimme aiheelliseksi hakea yhdistykselle oman pankkikortin omasta osuuspankista, johon käyttöoikeus on puheenjohtajalla ja rahastonhoitajalla.
Osallistuimme veteraani-keräykseen niin keväällä kuin syksylläkin kuljettajina ja uutena toimintana veteraanien palvelupuhelin ja siihen/siitä pyydettyjä veteraani/veteraanipuolisoiden rintamatunnuksen omaavien auttamista kuten halontekoa Kari Käkelän johdolla. Pieniä remontteja ja siivousta puheenjohtaja Jarmo Käkelän ja Kuusamon maanpuolustusnaisten jäsenen Eija Linnisen avustamana kävimme Jokilammellakin asti.
Veteraanipäivänä olimme mukana lippuvartiossa sankarihaudalla ja kuusamotalolla pääjuhlassa.
Kaatuneitten muistopäivänä saimme kunnian osallistua seppeleenlaskun sankarihaudalle.
Olemme myös kyselleet/neuvotelleet kaupungilta tonttia Vanttajajärven rannalta, johon voisimme rakentaa aluksi Veijo Määtän lahjoittaman saunamökin. Yhdistys osti oman digikameran, jotta voisimme kuvata Vanttajajärven alueen maaston ja juoksuhaudat sekä kaikkea muutakin toimintaamme. Kuvia onkin tullut otettua vuoden aikana n.400 kpl.
Digikameraa voivat jäsenemme vuokrata 10 € päivähintaan.
Kevätjotos jouduttiin siirtämään kesäjotokseksi keliolosuhteiden vuoksi. Tie meni poikki.
Kesäjotos pidettiin 10 – 11.7 kauniilla paikalla Oulangassa, rajavyöhykkeellä kapteeni Hemmo Pesosen toimiessa meidän isäntänämme ja jotoksen kilpailut voitti Jouni Hemmilä.
Syysjotos kilpailtiin 18 – 19.9 Kuusamon rakennusliiton osasto 234:n mökillä, isäntänä toimi allekirjoittanut. Kutsuvieraana mukana oli Koillissanomien päätoimittaja Petri Karjalainen, ainut joka vastasi oikein kaikkiin 10:n tietokilpailukysymykseen. Syysjotoksen kokonaiskilpailun voitti Markku Palosaari.
Syyskokous pidettiin 22.9 rajavartiolaitoksen kokoustiloissa.
Eini Väätäinen Kuusamon maanpuolustusnaisten puheenjohtajana, täyttäessään pyöreitä vuosia, kutsui hallituksen käväisemään kahvilla ja otimme kutsun mielihyvin vastaan.
Pikkujoulut vietimme Kuusamon Tropiikissa Kuusamon maanpuolustusnaisten kanssa isommalla joukolla ja samalla muistimme 70- vuotta täyttäneitä ansioituneita jäseniämme Seppo Kyllöstä, Kyösti Tammea ja Simo Ahavaa bareteilla ja leijonakokardeilla sekä reserviläisten omalla logolla merkityllä saunapyyhkeellä. Naiset luovuttivat omia mitaleita ansioituneille jäsenilleen.
Itsenäisyyspäivän vastaanottojuhlat olivat siirtyneet rajan tiloista Kuusamotalolle, johon myös osallistuimme näyttävästi kuten aina. Sotaveteraanien kuljetuksista itsenäisyyspäiväjuhliin vastuuhenkilönämme toimi Juha Nevala ja naisista Merja Hiltunen.
ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12.2010 RESERVILÄISLIITTO ON MYÖNTÄNYT KUUSAMON RESERVILÄISILLE KAKSI PRONSSISTA ANSIOMITALIA. MITALIEN SAAJAT OVAT
KARI KÄKELÄ JA TONI TALALA.
Jouluaaton kunniavartiossa seisoivat Harri Väätäinen, Erkki Wedman, Kari Käkelä ja Janne Korva
Lisäksi:
Johtokunta kokoontui 6 kertaa.
Ammunta jatkunut rajavartiolaitoksen tiloissa marraskuun loppuun saakka. Kiinteistön siirtyessä Senaattikiinteistölle olemme käyneet neuvotteluja ammunnan jatkosta kyseisissä tiloissa. Puheenjohtaja edustanut kutsuttuna yhdistystä mm. Talvisota 70- vuotta muistokonsertissa, Koillissanomien 60- vuotis juhlissa, Kuusamon reserviupseerien 75- vuotis juhlissa, rajan päällikön, Jarkko Kolehmaisen läksiäisjuhlissa, ym. Lisäksi reserviläisliiton kevätkokouksessa Kajaanissa ja syyskokouksessa Seinäjoella sekä osallistunut veteraanitoimikunnan kokouksiin ja mpk toimikunnan kokouksiin reserviläisten edustajan.

PS: 31.12.2010, tilillä hieman enemmän kuin 5 €…
Parhaimmat kiitokset kaikille talkoolaisille, myös niille joiden nimeä ei mainittu. Onneksi teitä on paljon ja reserviläisinä teitte vuodesta onnistuneen. On kunnia olla Kuusamon reserviläisten puheenjohtaja..

Puheenjohtaja Jarmo Käkelä

 

KUUSAMON RESERVILÄISET RY TOIMINTAKERTOMUS 2009

Pidettiin sääntöjen määräämät kevät- ja syyskokoukset
Johtokunta kokoontunut 4 kertaa
Kevät jotos pidettiin 18 -19. 4 2009 Vaimojärvellä
Syys jotos pidettiin 5 – 6 . 9 2009 Sarvilammella
Määttä Veijo lahjoitti Kuusamon reserviläisille hirsisen sauna kehikon joka purettiin ja siirrettiin suojaan vanhan Vuotunkin sahan tiloihin.
Syyskokouksessa valittiin osastolle uusi puheenjohtaja Käkelä Jarmo.
Puheenjohtaja Käkelä Jarmo on edustanut Kuusamon reserviläisiä veteraanitoimikunnassa.
Osallistuttu itsenäisyyspäivä aaton illanviettoon Rajavartiolaitoksen tiloissa. Itsenäisyyspäivänä jumalanpalvelukseen ja pääjuhlaan Kuusamotalolla.
Kuusamon reserviläiset ovat hakeneet Kuusamon kaupungilta vuokratonttia saunarakennuksen sijoitus paikaksi.
Osallistuttu Kuusamon naisjärjestön järjestämiin pikkujouluihin op-pankin majalla.
Neljä Kuusamon reserviläisten jäsentä osallistuivat kunniavartioon sankarihaudalla jouluaattona.
Ammunta jatkunut rajavartioston tiloissa perjantaisin.

Puheenjohtaja Jarmo Käkelä